Salukista

Tältä sivulta löydät tietoja salukista rotuna, sen historiasta, hieman hoitoon liittyviä asioita sekä lopuksi rotumääritelmän. Tämä osa on lähinnä tarkoitettu sinulle, joka olet kiinnostunut rodusta mutta jolla ei ehkä vielä ole omaa salukia. Tämän sivun tarkoitus ei ole antaa kaikenkattavaa tietopaketta salukista tai sen hoidosta vaan paremminkin toimia johdatuksena salukien kiehtovaan maailmaan. Ja muistathan myös, että oman salukisi hoidossa, kun sellaisen olet hankkinut, sinua ensisijaisesti neuvoo koirasi kasvattaja.

Lyhyt historia

Saluki on ikivanha metsästyskoira, joka on meidän onneksemme säilynyt suhteellisen muuttumattomana näihin päiviin saakka. Sekä sen ulkonäölliset ominaisuudet pääpiirteittäin sekä sen metsästysvietti ovat tallella vielä nykypäivän salukissakin. Tällä koiralla on edelleen itsenäisen, arvonsa tuntevan ja päättäväisen metsästyskoiran luonne. Saluki haluaa olla ennen kaikkea omistajansa elämänkumppani.

Saluki on ollut vuosituhansien ajan beduiinien elintärkeä metsästyskoira laajoilla alueilla Lähi-Idässä. Beduiini-heimoilla oli kullakin omat salukilinjansa ja tyyppinsä, joita edustavat koirat olivat osoittautuneet parhaiksi metsästäjiksi juuri heidän alueensa riistalle. Beduiiniheimot pitivät ymmärrettävästi salukejaan suuressa arvossa, eivätkä koskaan myyneet niitä vaan ainoastaan lahjoittivat suurena kunnianosoituksena.

Vasta 1800-luvun lopulta eteenpäin salukeja oli saatu jonkin verran myös Englantiin, jossa laadittiin ensimmäinen virallinen rotumäritelmä vuonna 1923. Se on pohjana tämän päivänkin voimassa olevalle rotumääritelmälle. Englannista salukit sitten levisivät pikkihiljaa muualle Eurooppaan ja ympäri maapalloa. Linkkejä -sivulta pääset myös mielenkiintoiselle "The Saluki - History and Origin" -sivustolle, jossa käsitellään laajemmin salukin alkuperää ja historiaa.

Kuvaus rodusta

Saluki harrastuskoirana

Tänä päivänä salukeja on joka puolella maailmaa, lähinnä arvostettuna seura- ja harrastuskoirana. Se soveltuukin erinomaisesti liikunnallisten ihmisten elämänkumppaniksi ja monipuoliseksi harrastuskoiraksi. Se kiintyy syvästi omistajaansa ja haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa tämän lähellä, jos sille vain suodaan siihen mahdollisuus. Yleensä saluki on omistajansa kanssa onnellinen, jos omistajakin on, ja rakastaa ihmisensä iloista naurua.

Salukin kanssa voi harrastaa monenlaista; maastojuoksuja, ratajuoksua, näyttelyitä tai vaikkapa agilityä. Joidenkin kanssa voi harrastaa vaikka näitä kaikkia. Positiivisuus, iloisuus ja päättäväisyys auttavat eteenpäin. Salukin kanssa ei harrastuksen alkumetreillä epäonnistumisen takia kannata heittää pyyhettä kehään. Usein löytyy pikkuhiljaa oikea sävel ja juuri se oikea tapa harrastaa juuri tämän salukin kanssa. Kommunikoimalla paljon salukin kanssa, opettelemalla yhteistä kieltä, olemalla rakastava mutta päättäväinen johtaja, pääsee kyllä pitkälle.

Maastokuva Agility-kuva

Luonne

Salukin luonteeseen sisältyy itsepäisyyden ohella ihastuttavaa arvokkuutta ja lempeyttä, jotka tulevatkin paremmin esille vasta koiran aikuistuttua. Arvokkuus on omanarvontuntoa ja itsenäisyyttä, jonkinlaista kissamaisuutta ja lempeys on sydäntämurskaavaa; saluki osaa halutessaan osoittaa ystävyyttä ja rakkautta omistajalleen tai koirakumppanilleen todella vivahteikkaasti ja viehättävästi. Saluki myös yleensä pitää luonnostaan lapsista, jos nämä vain osaavat kohdata sen rauhallisesti. Vanhoihin, elämää nähneisiin ihmisiin salukit myös usein ovat erityisen ihastuneita.

Kasvu ja kehitys

Pentuna saluki, kuten muutkin koirat, on yleensä vilkas ja toimelias. Se saattaa pureskella myös kiellettyjä esineitä, huonekaluja jne, varsinkin hampaiden vaihduntavaiheessa 3-6kk vanhana. Muutakin ei-toivottua saattaa salukinpentu saada aikaan, usein yksin ollessaan ja turhautuessaan, joskus mielenosoituksellisestikin. Tämä rotu kypsyy ja aikuistuu varsin myöhään henkisesti, kuten fyysisestikin. Useimmiten tilanne "uhmaiän" osalta (jos sitä on ollut) rauhoittuu viimeistään 2-3 vuotiaana.

Lopullisen säkäkorkeutensa saluki on yleensä saavuttanut noin vuoden vanhana. Narttujen korkeuskasvu loppuu hieman ennemmin kuin urosten. Noin kolmevuotiaana sitä voi pitää jotakuinkin aikuisena, mutta joskus vasta 5-vuotias saluki on täydessä kukoistuksessaan. Hyvin hoidettuna se usein kuitenkin säilyy virkeänä ja terveenä vanhoille päiville, joita saattaa riittää aina 13-15 vuotiaaksi saakka, jopa vanhemmaksikin. Kymmenvuotias saluki ei useinkaan vielä tunnu vanhukselta. Kunnon säilymiseen tosin vaikuttaa suuresti salukin kaikkinainen hoito ja sen liikunnan säännöllisyys. Toki perimälläkin on vaikutusta asiaan.

Salukin hoidosta

Ruokinta

Saluki on kokoonsa nähden melko niukkaruokainen koira. Parhaassa kasvuiässään se kyllä vaatii hyvin kehittyäkseen melko paljon ravinteikasta ruokaa, mutta myöhemmin tulee omistajan kuitenkin kiinnittää huomiota, ettei lihota salukiaan turhaan energiantarpeen vähennyttyä. Salukeilla on myös taipumusta kehittyä melkoisiksi herkkusuiksi, jos tämä vain sallitaan.

Vaikka itse pidänkin parhaana luonnonmukaista kotona tehtyä ruokaa, joka sisältää lihaa kypsänä tai raakana, (luonnon)riisiä ja muita viljoja (ohra, hirssi, tattari), vihanneksia kypsänä tai raakana (hyvin hienonnettuna), voi saluki toki syödä myös hyvälaatuista kuivamuonaa pääruokanaan. Ruoan rasvaisuuden ja proteiinipitoisuuden määrä voi vaihdella tarpeen eli liikunnan määrän mukaan. Mielestäni liiallinen liha ei välttämättä sovi salukille, niitä on jo muinoin alkuperämaissa ruokittu melko niukalla ravinnolla aikuisena, joten pieni niukkuus tässäkin on parempi kuin ylenmääräisyys, joskin yksilökohtaiset erot täytyy ottaa huomioon tässäkin, kuten niin monessa muussakin asiassa. Jos saluki syö pääasiallisesti kotona valmistettua ruokaa, pieni vitamiini- ja hivenainelisä on silloin myös paikallaan.

Liikunta

Vinttikoirana saluki rakastaa juoksemista, joten vapaanajuoksemiseen olisi toivottavaa silloin tällöin järjestää mahdollisuus sopivassa ympäristössä. Iso aidattu alue on varmasti turvallisuuden kannalta paras, mutta kaukana liikenteestä sijaitsevat peltoaukeat tai harvempipuustoiset metsät ovat salukeista tosi mieluisia, kuten hiekkakuopatkin.

Salukin juoksuttamista vapaassa maastossa kannattaa välttää aamu- tai iltahämärissä, jänisten parhaaseen liikkumisaikaan. Kun saluki on lähtenyt ajamaan riistaa, jänistä tms. on myöhäistä huutaa sitä takaisin; korvat ovat lukkiutuneet ajon hurman hetkellä. Salukin metsästysvietti on yleensä voimakas, eikä sitä mielestäni missään nimessä tule tukahduttaa. Saluki on metsästyskoira ja ajovietistään se saa itsevarmuutta ja vahvistusta omanarvontunnolleen. Vapaanajuoksun ohella päivittäiset lenkit omistajan kanssa ovat tärkeitä, suositeltava minimimatka päivässä on n. 3km. Tällä saavutettu lihaskunto suurinpiirtein säilyy. Saluki kyllä nauttii pitkistäkin patikoinneista omistajansa kanssa, kunhan ilma on suhteellisen suotuisa. Useimmat salukit eivät pidä vesisateesta, eivätkä ne nauti paukkupakkasistakaan, tosin kylmänkestävyydessä saattaa olla jonkin verran yksilökohtaisia eroja. Kuitenkin kannattaa muistaa, että salukilla ei ole kylmyydeltä suojaavaa aluskarvaa lainkaan, minkä vuoksi takin käyttö talviaikaan pakkasilla ulkoiltaessa on välttämätöntä.

Muita hoito-ohjeita

Hyvä hoito sisältää jo mainittujen ruokinnan ja liikunnan ohella suhteellisen säännöllisen elämän sekä yleisen terveydenhuollon, josta huolehtiminen salukeilla on melko helppoa. Saluki pestään, kun se vaikutta likaiselta. Turkki kyllä terveenä hylkii likaa luonnostaankin. Korvahapsut ja muut hapsutukset voi pestä niiden rasvoituttua, ja ne kannattaa selvittää takuista säännöllisesti. Kynnet tulee leikata myös säännöllisesti, etteivät ne pääse liian pitkiksi ja ala haitata liikkumista. Varsinkin vanhenevilla salukeilla tähän kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Korvien puhtautta kannattaa seurata ja puhdistaa ne myös silloin tällöin, sillä korvatulehduksia saattaa ilmetä. Korvat saattavat myös reagoida epäterveelliseen ja allergisoivaan ruokaan, eli usein toistuvien korvatulehdusten syy saattaa olla myös sopimaton ravinto. Turkin hoidoksi riittää pesujen ohella harjaaminen, josta salukit pitävät kovasti. Varsinkin runsaampaan karvanlähtöaikaan harjaamista kannattaa harrastaa säännöllisesti. Pehmeä harjaus esim. lenkin jälkeen rentouttaa myös lihaksia mukavasti. Hierontakin auttaa lihasten kunnossapitämisessä ja varsinkin pitkien lenkkien tai kovien juoksuharjoitusten jälkeen se on erittäin suositeltavaa. Esimerkiksi Helsingin Vinttikoirakerhon artikkelit -sivulla on ohjeita koiran hieronnasta, kts. Linkkejä -sivu.

Eppu ja Fille lähdössä lenkille ... ...ja lenkin jälkeen.

Jos saluki ei pureskele puruluita tai vastaavia, alkaa sille useinmiten kehittyä hammaskiveä. Jos hammaskiveä ilmaantuu, kannattaa se poistattaa säännöllisesti eläinlääkärissä. Salukin tulee saada säilyttää hampaansa vanhuuteen saakka. Usein vanhat koirat kärsivät turhaan kipeiden, heiluvien hampaidensa takia elämänsä viimeiset vuodet, mikä on aivan turhaa ja estettävissä asianmukaisella hoidolla.

Erittäin tärkeää on totuttaa saluki pienestä pitäen näihin erilaisiin hoitotoimenpiteisiin, jottei niistä tule koko elämän ajaksi epämiellyttäviä, sekä koiran, että omistajan inhoamia tapahtumia.

Rotumääritelmä

ALKUPERäMAA: Keski-Itä VASTUUMAA: FCI HYVäKSYTTY: FCI 29.11.2000, käännös SKL-FKK 15.12.2001 KÄYTTÖTARKOITUS: Näkönsä avulla metsästävä koira. FCI:n luokitus: Ryhmä 10: Vinttikoirat - Alaryhmä 1

LYHYT HISTORIAOSUUS: Salukeja on useita tyyppejä, mikä on toivottua ja tyypillistä rodulle. Syy tyyppivaihteluun löytyy salukin erityisasemasta arabiperinteessä sekä Lähi-Idän suunnattomasta alueesta, missä salukia on käytetty metsästyskoirana tuhansien vuosien ajan. Alkuaan kullakin heimolla oli salukeja, jotka sopivat metsästämään parhaiten juuri oman alueen riistaa. Lähi-Idän tapojen mukaan salukeja ei ostettu eikä myyty vaan niitä lahjoitettiin kunnioituksen osoituksena. Siten eurooppalaisille lahjoitetut salukit ja Eurooppaan tuodut salukit tulivat hyvin erilaisista maasto- ja ilmasto-olosuhteista ja olivat siksi myös erilaisia. Ison-Britannian rotumääritelmä vuodelta 1923 oli ensimmäinen virallinen eurooppalainen salukin rotumääritelmä, ja se oli laadittu kattamaan kaikki nämä alkuperäiset tyypit.

YLEISVAIKUTELMA: Kokonaisuus ilmentää jaloutta ja sopusuhtaisuutta sekä nopeutta ja kestävyyttä yhdistyneenä voimaan ja aktiivisuuteen. Sileäkarvainen muunnos on muutoin samanlainen kuin pitkäkarvainen, mutta ilman hapsuja.

TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Rungon pituus (mitattuna lapaluun kärjestä istuinluun kärkeen) on suunnilleen sama kuin säkäkorkeus, vaikkakin koira usein vaikuttaa pidemmältä kuin mitä se itse asiassa on.

KÄYTTÄYTYMINEN/LUONNE: Pidättyväinen vieraita kohtaan, mutta ei hermostunut eikä aggressiivinen. Arvokas, älykäs ja itsenäinen.

PÄÄ: Pitkä ja kapea, kokonaisuudessaan jalo.

KAULA: Pitkä, jäntevä ja lihaksikas.

RUNKO:

HÄNTÄ: Pitkä ja alas kiinnittynyt, luonnollisesti kaareutunut. Hännän alapuolella on pitkät, silkinhienot hapsut, jotka eivät ole tuuheat. Aikuisen koiran häntä ei nouse selkälinjan yläpuolelle muulloin kuin leikkiessä. Hännän pään tulee ulottua vähintään kintereeseen.

RAAJAT:

LIIKKEET: Ravissa sulavat, sujuvat ja vaivattomat. Kevyet ja joustavat; niissä on sekä pituutta, että työntövoimaa. Liikkeet eivät ole korkeat (ns. hackney-liikkeet) eivätkä raskaat.

KARVAPEITE:

KOKO:

VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellämainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.

HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Vihaisuus tai sairaalloiset piirteet.

HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin.